Nordic Recumbent Championships 2016

Scroll down for English version.

Noniin, kisat on käyty, tässä hieman jälkitunnelmia reissusta.

Lauantai aamuna saavuimme kisapaikalle ajoissa, jotta kerkeää hyvin purkaa pyörän katolta ja valmistella se kisakuntoon. Mulle napsahti sitten kisapaikalla valokuvaus nakki, joten aamupäivä vierähti osallistujia kuvatessa. Muut menivät sitten jo aloittelemaan 200 metrin kisaa, kun minä vielä olin punnitsemassa omaa pyörääni. Oli muuten vähän päälle 30 kg Questin paino ilman kuomua kisakunnossa.

200 metrin sprintti lentävällä lähdöllä

Pääsin sitten lopulta 200 metrin kisan lähtöpaikalle. Ensikertalaisena piti aluksi vähän ihmetellä, että mitenkäs tämä homma toimii. Mutta ei siinä sitten ollut muuta, kuin mennä jonon hännille ja sitten omalla vuorollaan vaan kiertämään rataa. Kun en ollut kerennyt mitään lämmittelyä tehdä, kun meni aika kuvatessa, päätin ajaa omalla vuorollani ensin yhden ylimääräisen lämmittelykierroksen ennen varsinaista suoritusta. Olin päättänyt kuvata videolle ensimmäisen suorituksen ja sen jälkeen ottaa kamerat pois ja ajaa vielä kaksi yritystä ilman kameroita paremman aerodynamiikan ja kovemman vauhdin toivossa. Ensimmäinen yritys näytti menevän hyvin. Garmin ilmoitti nopeudeksi 70 km/h 200 metrin lähtöviivan kohdalla. Nopeus kävi mittarin mukaan aina 72 km/h asti, ennen maaliviivaa. Mutta GPS ei ollut ilmeisesti kovin tarkka, koska virallinen mittaustulos oli jotain 67 km/h luokkaa.

Ensimmäisen yrityksen jälkeen huomasin olevani ihan poikki. Käytin ilmeisesti kaikki paukut heti alussa. Enkä ollut varmaan syönyt ja juonnut tarpeeksi ennen kisaa. Siitä huolimatta kävin vielä kaksi kertaa kokeilemassa ilman kameroita. Viimeinen kerta oli sitten nopein, 67,618 km/h. Se riitti neljänteen sijaan. Hieman oli pettymys tämä. Ensikerralla sitten parempi tankkaus, niin menee 70 km/h rikki.

Muiden suorituksista mainittakoon Tero Haapasen huima 82 km/h!

Kaikki tulokset täältä.

https://youtu.be/FqT7VftZqtk

 

Varikkokruisailua ja maailmanennätys yritys

Kisojen välissä oli aikaa pyöriä varikolla juttelemassa muille alan harrastajille ja vaikka käydä kokeilemassa toisten pyöriä. Minulta tämä meni valitettavasti vähän ohi, kun keskityin kuvaamaan Pekka Heimosen maailmanennätys yritystä. Pekan tarkoituksena oli tehdä uusi tunnin ajon maailmanennätys luokkaan kattamattomat triket, masters. Ja uusi ennätys syntyikin. Virallista tulosta en ole vielä nähnyt, mutta se on hieman päälle 35 km.

Pekan ennätysyrityksen seuraaminen hieman keskeytyi, kun paikalle saapui Velogi. Olin sopinut hänen kanssaan, että hän saa koeajaa minun Questin. Velogi on siis pyöräilevä videoblogi. YouTubesta löytyy hänen videoitaan. Kannattaa tutustua! Kuvattiin siinä sitten uusi Velogi video. Siitä tuli ihan hyvä. Mutta en silti aio puhua omissa videoissani 🙂

https://youtu.be/HeNwxXhu9sk

Tunnin kisa

Lauantain viimeinen kisa oli sitten tunnin ajo. Koko päivän aikataulua oli hieman aikaistettu, jotta vältyttäisiin sateelta. Tunnin ajo alkoi noin tuntia suunniteltua aikaisemmin ihan hyvässä säässä. Yritin pitää vauhdin jossain 50 km/h yläpuolella. Onnistuinkin siinä ihan hyvin, mutta noin 40 minuutin jälkeen alkoi sataa ja pian vettä tulikin, kuin saavista kaataen. Radan takakaarre aivan lainehti vettä. Vauhti putosi sen verran, että lopullinen tulos oli 49,188 km. Se riitti neljänteen sijaan. Tähän olen ihan tyytyväinen. Ilman sadetta olisi ehkä 50 km mennyt rikki.

Sitten oli vielä palkintojen jako päivän kilpailuista. Eri luokkia ja sarjoja oli taas niin paljon, että melkein kaikki saivat mitallin (tai siis palkintotarran).

Kaikki tulokset täältä.

6 tunnin kisa

Sunnuntaina oli sitten 12 tunnin ja 6 tunnin kisat. Kun aamulla pääsimme kisapaikalle, oli 12 tunnin ajoa jo reilu tunti takana. 12 tunnin ajoon osallitui vain yksi kinneri, joten eräs kinnerikuski, jonka oli tarkoitus ajaa vain 6 tuntia, päättikin lähteä ajamaan 12 tunnin kisaa, koska se tarkoitti sitä, että hän olisi oman sarjansa ainut osaanottaja, eli voitto oli varma.

Me muut lähdimme sitten ajamaan 6 tunnin kisaa. Lähdin aluksi aika reilulla vauhdilla. Ajoin melkein yhtä kovaa, kuin tunnin ajossa. Yritin pitää yhden nopeamman kinnerin takanani, mutta niin se vain aina saavutti minut radan ainoassa ylämäessä. Lopulta se meni ohi. Suunnittelin, että pitäisin kolme taukoa, aina silloin, kuin juomapulloista loppuu vesi. Mutta jouduin pitämään yhden ylimääräisen vessatauon ja vessaan jonottaessa aikaa tuhraantui kymmenen ylimääräistä minuuttia.

Välillä kulki kevyesti ja välillä ei niinkään. Puolessa välissä alkoi lyhyen 1,8 kilometrin radan kiertäminen maistua puulta ja mietin, että onko tässä mitään järkeä. En todellakaan jaksaisi ajaa 12 tunnin ajoa näin lyhyellä radalla. Viimeiselle tunnille taas löytyi virtaa ja pyöräkin tuntui kulkevan kevyesti. Lopullinen tulos 242 kilometriä ja kolmas sija. Sain kuin sainkin palkintotarran 🙂

Jos ei olisi tarvinnut sitä ylimääräistä vessataukoa, niin olisin ehkä ehtinyt sen kahdeksan kilometriä polkea ja olisi tullut 250 km täyteen. No ehkä sitten ensi vuonna.

Kaikki tulokset täältä.

Ensi vuodeksi pitää kyllä parantaa Questin aerodynamiikkaa pienillä parannuksilla, jos sitä sitten pärjäisi nopeammille kinnereille. Mutta oli tämä hyvä reissu. Opin paljon uutta ja nyt osaan varmasti paremmin valmistautua ensi vuoden kisoihin.

 

---

 

Okay, I went to Recumbent Nordic Championships, here is a few words about the weekend.

Saturday morning we arrived to the track on time, so I have time to lift the Quest from the roof and prepare it for the race. Then I had to go to take photos of every participant so that took the rest of the morning. Others went to start the 200 meters race, when I was still weighing my velomobile. By the way the Quest was just little over 30 kg in racing condition, without the racing hood.

200 meters sprint with flying start

Eventually I managed to get to 200-meter race starting place. Because I was first timer I first had to wonder that how this thing works. But I just had to go to the end of the line and wait for my turn to go around the track. I had not had the time to do any warm-up so when it was my turn, I decided to ride an additional warm-up lap before the actual performance. I decided to shoot the first run to video and then take the cameras off and go another two runs without the cameras in the hope of better aerodynamics and a more speed. The first run was going well. Garmin announced a speed of 70 km/h at the 200 meters starting line. Speed went according to the meter up to 72 km/h before the finish line. But the GPS was probably not very accurate, because the official measurement result was something like 67 km/h.

After the first run I found myself quite exhausted. It seemed that I had used all the shots in this first attempt. And I hadn’t probably eaten and drink enough before the race. Nevertheless, I went two more runs  without cameras. The last run was the fastest, 67.618 km/h. It was enough for fourth place. This was a little disappointing. Next time I’ll be more carefull with the ”fueling”, then I’ll go faster than 70 km/h.

I’d like to mention also that Tero Haapanen was fast. His fastest run was whopping 82 km/h!

Complete results here.

https://youtu.be/FqT7VftZqtk

Cruising in the pit area and a world record attempt

Between races there was time to chat to others and even test riding with other bikes. I kind of missed this when I focused on to photographing Pekka Heimonen’s world record attempt. Pekka’s purpose was to make the new one hour record in class of unfaired recumbent trike, masters. I don’t have the official results yet, but the new world record is a little over 35 km.

My photography session was slightly interrupted when Velogi arrived. I had agreed with him that he will get to test drive my Quest. Velogi is a Finnish cycling video blog. You can find his videos in YouTube. It’s worth a visit! (But it’s in Finnish) So we decided to shoot new Velogi video. It turned out just fine. But I still do not speak in my own videos 🙂

https://youtu.be/HeNwxXhu9sk

1 hour race

Saturday’s last race was the one hour race. The schedule of whole afternoon was a little early in order to avoid the rain. Hour race began about an hour earlier than planned just in good weather. I tried to keep the speed somewhere above 50 km/h. I managed it just fine, but after about 40 minutes it began to rain and soon it was bucketing down. The back curve of the track was flooding. My speed dropped so that the final result was 49.188 km. It was enough for fourth place. I’m quite happy with it. Without rain it might have been over 50 km.

Then there was award ceremony at the end of the day. There was lots of different classes and series so that almost everyone received medal (or actually it was a prize sticker).

Complete results here.

6 hours race

On Sunday there was 12 hours and 6 hours races. In the morning when we got to the race track the 12 hour race had been going over an hour. There was just one velomobile taking part for the 12 hours race, so one of the velonauts who was to run only 6 hours decided to ride the 12 hours race, because it meant that he would be the only participant in his class so the victory was assured.

The rest of us started the 6 hours race. First I was going quite fast. I rode almost as fast as in 1 hour race. I tried to keep a faster velomobile behind me, but then it just always reached me in that only uphill of the track. In the end he just overtook me. I planned that I would had three pauses, when my drink bottles run out of water. But I had to keep one extra toilet break and I had to queue to get to the toilet. I wasted ten extra minutes.

Sometimes the riding was easy and sometimes not so much. After about three hours going around the 1,8 km track it started taste like wood and I was wondering that whether this makes any sense. I do not really feel like I could ride 12 hours in such short track. But in last hour I found again power and it felt quite good. The final result was 242 km and the third place. I got the prize sticker 🙂

If I would not have needed the extra toilet break, then I might have had time to pedal eight more kilometers and should have the full 250 km. Well, then maybe next year.

Complete results here.

For next year I’ll try to improve Quest’s aerodynamics with small improvements, if I then could match for faster velomobiles. But this was a good trip. I learned many new things, and now I can certainly better prepare for next year’s Recumbent Championships.