Pyöräilyvuosi 2016 / Cycling year 2016
Please scroll down for the English version.
Vuosi loppuu kohta, joten katsellaanpas vähän taakse päin kulunutta pyöräilyvuotta.
Tänä vuonna en odottanut pyöräilykauden alkamista, vaan ajoin lenkkejä sitkeästi läpi talven. Asetinkin itselleni tavoitteeksi ajaa tänä vuonna yli 10000 kilometriä. Hurricanelle tuli tänä vuonna vain vähän kilometrejä, ja niistä suurin osa talvella. Helmikuussa elämäni mullistui, kun Quest saapui, joten ei enään huvittanut niin paljon kaksipyöräistä ulkoiluttaa. Sitäpaitsi huomasin keväällä, että Hurricanen etuvanne oli rikki ja sain sen vasta korjattua heinäkuussa, kun meni kaikki aika kinnerillä ajamiseen.
Ja kylläpä sillä tulikin ajettua. Työmatkoja ajoin 67 kertaa. (Yhden kerran Hurricanella.) Ajoin aika paljon pitkiä lenkkejä. Ajoin mm. lopultakin sinne mökille ja takaisin – se pyöräretki jota olen monta vuotta suunnitellut. Osallistuin taas Kälviän Tarmon järjestämiin pyöräilytapahtumiin. Ja kävin myös nojapyöräilyn PM-kisoissa. Meidän lenttisporukan rantalenttis pelit pelattiin tänä vuonna tavallista kauempana joten tuli ajettua kinnerillä myös lenttis peleihin.