Vaimo on innokas salilla kävijä, mutta työvuorot ja muut harrastukset sotkivat välillä aikataulua, joten hän päätti rakentaa oman punttisalin autotalliin. Tai no, tämä rakentelu osuus jäi meikäläisen harteille. Tuli siis tilaus rakentaa kyykkyhäkki. Mullahan ei tietenkään ollut minkäänlaista käsitystä, että mikä sellainen kyykkyhäki oikein on. Onneksi vaimo löysi piirrustuksen tapaiset jostain netistä. Ilmeisesti kyseessä on siis jonkinlainen painonnostoteline.
Piirrustuksissa oli käytetty jotain omituisen kokoista (ilmeisesti tuumakoko) neliöputkea. Muutenkin siinä oli vähän hassuja mittoja. Piirsin mielessäni uuden piirrustuksen, jossa käytin 45 mm neliöputkea. Pystyputket ovat 2 m pitkiä ja yläosassa olevasta neliöstä tulee 1200 mm x 800 mm. Lisäsin kuvaan myös turvaominaisuudeksi kiinteät poikkipalkit n. 545 mm maasta. Pystyputkiin 13 mm reiät 100 mm välein alkaen 100 mm poikkipalkin yläpuolelta. Hain Ketepalta 45 mm neliöputkea (seinmävahvuus 2 mm) 2 m pätkiä kahdeksan kappaletta. Sopivasti katkomalla niistä saa kaikki tarvittavat osat tehtyä.
Tangon kiinnikkeestä näin kuvan jossain. Mitään mittoja ei ollut, joten suunnittelin senkin vain päässäni. Mittasin tangon paksuuden ja ajattelin tehdä telineen kupista hieman sitä leveämmän, että tanko on helppo asettaa siihen. Kiinnitystapana ajattelin käyttää 12 mm pulttia, joka sopii väljästi poraamiini 13 mm reikiin. Kiinnikkeen kupin taakse tulee tuki, joka lukitsee kiinnikkeen paikalleen. Jätin aluksi pultin kannan paikalleen, mutta palaute kiinnikkeen toiminnasta oli niin huonoa, että päätin poistaa sen. Kupista olisi myös pitänyt tehdä hieman leveämpi. Sopiva kupin mitta olisi ehkä kaksi kertaa tangon halkaisija.
Lopulisen tuotteen ulkomitat ovat siis 2090 mm x 1200 mm x 1200 mm. Mielestäni muuten ihan onnistunut projekti, mutta tangon kiinnikkeet olisi ehkä pitänyt suunnitella hieman paremmin, niin nekin olisi onnistuneet kerralla. Mutta se saa nyt luvan kelvata.